Sisu, Chili, Kengu, Ruu ja Hai

Sisu, Chili, Kengu, Ruu ja Hai

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kengun ensimmäiset tokon maajoukkuekarsinnat

Kevään viimeiset tokon maajoukkuekarsinnat järjestettiin Vantaalla tutussa kotihallissamme ja olin jo aiemmin syksyllä laittanut tähtäimeksi osallistua Kengun kanssa juuri tähän karsintakilpailuun. Kävin harjoittelemassa karsinnoissa toimimista ja haistelemassa kisatunnelmaa parissa aiemmassa karsintakokeessa Sisun kanssa ja sainkin todella hyvää oppia sekä Lempäälän että Turun karsinnoista. Kiitos Sisu-koekaniinille :)

Uskaltauduin sitten ilmoittamaan Kenin vikaan karsintakokeeseen parista edellisestä kokeesta rohkaistuneena ja kun treenitkin olivat menneet viime viikkoina kivasti nimenomaa koiran mielentila huomioiden, ajattelin, ettei ainakaan ihan kamalaa katastrofikisaa olisi tiedossa. Liikkeet toki ovat monilta osin vielä kesken ja hiottavaa löytyy, mutta ihan kaikkea ei nyt vaan ole pystynyt kerralla treenaamaan. Mielentila ja hallinta ovat olleet kuitenkin tämän talven ykkösteema.

Kisasimme numerolla 15, mikä oli oikein mukava paikka. Yksilöliikkeillä aloitettiin ja ehdin katsomaan muutaman ekan koiran suoritukset. Teimme Kengun kanssa normaalit lämppälenkit ja pihalla ja hallissa vielä hiukan seuraamista ja muiden liikkeiden muistuttelua. Kengu tuntui rauhalliselta ja tyytyväiseltä ja oli mukavasti kuulolla.

Ekassa kehässä tehtiin kolme liikettä. Tuomarina Pirkko Bellaoui (tuomarin kommentit sulkeissa).

Ruutu 8. (Merkille epämääräisesti, ennakoi ruudun pysähdystä, hyvä loppu!). Kengu ei ollut fokusoinut lainkaan merkkiä ennen liikkeen alkua ja juoksikin ihmeellisesti kaarrelleen merkkiä kohti. Jäi merkin sivuun, mutta oli 2 m säteen sisällä joten en korjannut. Ruutuun lähti hyvin, mutta jarrutti turhan aikaisin. Ruudun paikka oli nyt hyvä, eli edellispäivien paikkatreeni tehosi! Nyt vaan lisätreeniä loppuun saakka juoksemiseen niin hyvä tästä vielä tulee!





Hyppynouto 8. (Jäi hieman kauas, hidas lopuksi, löysä pito). Tuomarin kanssa samaa mieltä. Metalli kolisi hampaissa, istui hitaasti eteen ja ei ollut ihan tiivis luovutuksessa. Sivulletulo oli nyt hyvä!

Seuraaminen 8. (Ohjaaja hidasti juoksupysähdykseen, hieman vartalo-ohjausta käännös-pysähdykseen, hitaassa hieman käsiapua, askeleet tulisi tehdä sivuttain). Kengu oli hieno, omassa toiminnassa petrattavaa. Allekirjoitan kuoksupysähdykseen hidastamisen, käännös-pys. vartaloavun ja rintamasuunnan kääntymisen askeleissa. Hitaassa vasen käsi heiluu hitaammin, mutta onko se apu? Ja ihan turhaan mä näitä kropan heilutteluita teen, ei Kengu niitä tarvitse :)



Kuvat. Sanna Rautio


Kengu tuntui koko ekan kehän ajan tosi hyvältä ja keskittyneeltä, eikä pakka ruvennut missään vaiheessa hajoamaan. Ykkös- ja kakkoskehän välissä oli kivasti taukoa ja koiran ehti palkata rauhassa.

Kakkoskehässä viisi liikettä, tuomarina Carina Savander-Ranne (tuomarin kommentit)

Luoksetulo 8,5. (hidas maahanmeno, seisominen olisi voinut olla nopeampi, hyvä vauhti). Kengun kisaluoksetuloksi ihan ok. Maahanmenokäskyyn reagoi viiveellä, itse maahanmeno ok. Loppukin oli ihan kiva, ei hidastunut juurikaan ennen eteen istumista.

Kaukot 9,5. (hyvä paikalla pysyminen, yhtä seisomista lukuun ottamatta hyvät asennot, hyvä nopeus). Kivat kisakaukot! Istu-seiso -vaihto hieman jähmeä, muut asennot ja vaihdot kivat. Olin itse tyytyväinen. Meinasin taas tallata Kenin päälle sivulle palatessani. Mikä siinä nyt on, että kisoissa en meinaa osata kävellä normaalisti!

Tunnistusnouto 9. (voisi olla huolellisempi esineillä, riittävä vauhti). Taisi mennä laukkaa kapuloille, haisteli ainakin kerran rivin päästä päähän ennen kuin otti oman. Ei kuitenkaan napsinut vääriä! Palauti ravilla. Ok luovutus ja sivulle siirtyminen.

Ohjattu nouto 8,5. (hieman ennakoi merkillä, hieman huolimaton reitin valinta). Merkki suht ok, lopussa vähän jähmeä. Piti kuitenkin kontaktin kivasti sivulla ollessaan, tästä plussaa! Vasen puoli, lähti ihan jumalattomalla kaarella ja taisi itsekin vähän eksyä matkalla. Löysi kuitenkin kapulan, palautus tosi kiva!

Zeta 6,5. (hyvä istuminen & maahanmeno, väärä asento). Istuminen ekana, sanoin käskyn tosi tiukasti. Istui hyvin ja suoraan. Seuraavana maahanmeno, tämäkin ok. Vikana seisominen kohti yleisöä. Yritin sanoa käskyn nätisti, mutta istumisen tiukka käsky taisi vaikuttaa Keniin vielä tässä vaiheessa ja istui sitten seisomisen. Tämä ei ole yleensä ollut ongelmana vaan pikeminkin päin vastoin ;) No, ei haitannut yhtään! Kengu tuntui kivalta ja moka oli enemmänkin minun kun en luottanut, että koira tekee ekan asennon oikein ihan normaalilla äänellä sanotulla käskyllä.

Tässä vaiheessa olin jo ihan fiiliksissä, vaikka paikallaolot oli vielä tekemättä. Nollaton rivi ja tyytyväinen ja rauhallinen koira kisakaverina. Voiko olla sen parempaa <3

Lopuksi vielä paikallaolot ykköskehässä (tuomarina Pirkko)

Paikalla makuu 8,5. (vaihtoi lonkalle, vajaa perusasento, vähän levoton). Pisteet oli tiukassa niin kun karsinnoissa kuuluukin :)

Paikalla istuminen 10. Oli istunut kuin patsas.

Yhteensä 271 p. EVL1 ja sijoitus 6/22.

Siis NIIN siistiä! Meidän ekat karsinnat ja meni näin älyttömän hyvin. Ei voi olla kuin tytyväinen. Kengu tuntui todella, todella hyvältä, ja vaikka edelleen liikkeissä oli kaikenlaista pientä vikaa ja virhettä, kokonaisuus alkaa olla kivalla mallilla. Tästä sai taas rutkasti uutta treeni-intoa :)

Ja niin paljon kun olen täälläkin Kengua haukkunut ja parjannut, niin nyt täytyy kyllä antaa koiralle tunnustusta. En muista, että Kengu olisi missään kokeessa aiemmin ollut näin keskittynyt ja tehnyt rehellisesti töitä minulle. Koira oli myös kisapaikalla ihanan rauhallinen ja tyytyväisen ja luottavaisen oloinen. On se vaan hieno koira <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti